Sata vuotta sitten maaliskuun 6. 1908 syntyi isoäitini Jenny Emilia Kallinen Tervolassa, Kemijoen varrella. Hän oli kolmas lapsi viisilapsisessa tyoläisperheessä. Kaksi nuorinta lasta kuoli espanjantautiin vuosina 1918-19. Jennyllä oli kaksi vanhempaa veljeä, Hannes ja Martti. Jenny kävi kansakoulun neljä luokkaa, mutta sitä edemmäs hän ei päässyt opiskelemaan, vaikka oli ollut fiksu oppilas. Oppikoulu oli kaukana ja maksoikin kai aika paljon.
Minun äitini kertoo, etta kerran Jenny oli hukkua Kemijokeen ylittäessään sitä keväisellä koulumatkalla. Naapurin isäntä kuuli hänen avunhuutonsa ja ehti vetää kymmenvuotiaan Jennyn avannosta. Sen jälkeen ei mummoni halunnut –eika oppinut – koskaan uimaan.
Jennyn ollessa lapsi ruoasta oli pula monessa perheessä, niin hänenkin. Kapinan – tai veljessodan – jälkeen isoveli tuli sodasta kotiin nälissaan ja pyysi ruokaa. Hänelle annettiin puolikas limppua, mutta hän ihmetteli miksei saanut enempää - äitinsä ei kehdannut sanoa, että toisen puolikkaan oli riitettävä koko perheelle.
Jenny kävi käsityökoulun ja oli todella taitava käsitöissä. Minulla on vieläkin hänen tekemiään käsitöitä tallella. Jenny meni kihloihin vuonna 1927 ja naimisiin seuraavana vuonna. Aviopuoliso oli metsäteknikko Emil Moberg Sodankylästä. Vuotta myohemmin syntyi Aira - minun äitini - heidän ainoa lapsensa.
Mummon luona Kemissä vietettiin kaikki lapsuuden joulut, jotka muistan. Mummo valmisteli kaiken aina hyvin tähellisesti: makkaukset oli viety ulos ja puisteltu, joululiinat leipattu siistiin pinoon, joka lattia luututtu juurta jaksain. Kaapissa oli aina korillinen sitruunasoodaa jota sai juoda niin paljon kuin halusi! Mummo oli laittanut kopallisen joululahjoja kuusen alle ja niitä sitten ihasteltiin aattoon asti.
Kuusivuotiaana asuin mummon luona muutaman kuukauden Kemissä. Olimme mummon kanssa läheiset ehkä juuri siksi. Kävin hänen kanssaan seuroissa joka viikko ja kuuntelin kun laulettiin virsiä ja saatiin syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja toivotettiin Jumalan rauhaa. Mummo avasi minun ensimmäisen pankkitilini säästopankkiin ja antoi minulle markan viikossa säästoon. Mummo asui kerrostalossa ja minä vein roskat takapihalla palavaan polttouuniin ja sitten leikin pihalla naapurin lasten kanssa. Sain nukkua sängyn alta vedettävässä liinavaatelaatikossa.
Mummo kuoli syyskuussa 1984 veritulppaan. Hän oli jo sairastellut silloin aika paljon, mutta mieleltään oli vielä reipas ja terävä. Viimeisen kerran vietin pääsiäisen hänen luonaan sinä keväänä. Välillä hermostuin, kun mummo ei kyennyt kunnolla puhumaan halvauksen takia, mutta sitten laulettiin yhdessä, ja sanat tulivat helposti. Usein kampasin ja letitin hänen valkoiset hiuksensa, jotka hän sitten näppärästi kääri nutturalle.
Onneksi olkoon, Jenny Emilia! Sata vuotta sitten synnyit. Olisit nyt ylpeä jos näkisit kaikki lapsen-lapsen-lapsesi, ja lapsen-lapsen-lapsen-lapsesi, ja tietäisit että he ovat kaikki vahvoja ja rohkeita ja siistejä ja säästäväisiä. Ehkä näetkin…
- T
